Uusi ja siisti hotelli, jossa henkilökunta oikein mukavaa. Huone oli muuten siisti, mutta huoneesta puuttui esim toinen lasi wc:stä ja toinen viinilasi oli niin likainen ulkopuoleltakin, että ihmetyttää missäköhän kunnossa keittiön tiskikoneet ovat?
Kaikki vaikutti kuitenkin muuten hyvältä, kunnes tuli aamiaisen vuoro. Puitteet olivat hienot ja odotukset sen mukaiset, mutta sitten linjastolla olikin kuin olisi tullut Pihtiputaan Shellille. En tiedä onko edelleen niin isolle osalle ihmisistä massamunakas, prinssinnakit ja pekoniläjä niin oleellinen osa neljän tähdenkin hotellikokemusta, että se on se mihin kannattaa panostaa? Kasvispuolta oli todella heikosti eikä lämpimässä muuta kuin jo aikansa eläneet tölkkipavut tomaattikastikkeessa. Myös aamiaisella astiota piti valita, että löysi puhtaat ja linjasto olisi kaivannut rättiä. Aamiainen ei ollut lainkaan linjassa hotellin muun olemuksen kanssa ja jätti paljon toivomisen varaa.
Kaikessa muussa hotelli vastasi odotuksia ja koska sain vielä edullisen tarjouksen, olen yöpymiseen kuitenkin tyytyväinen. Mutta jos tulen uudelleen, otan ehkä aamiaiselle omat eväät mukaan, jotta päivä lähtee käyntiin muullakin kuin litistyneellä croissantilla ja kahvilla, josta kauramaito oli loppu.